Alkuperäinen suunnitelmamme oli lauantaina saapua heti aamusta paikalle katsomaan ohjelmaa mutta jo lähes perinteiseen tapaamme päätimmekin nukkua pari tuntia pidempään ja saapua paikalle vasta puoliltapäivin.

Päätökseen toki vaikutti vahvasti se että edellinen ilta oli venähtänyt huomattavan pitkäksi Ticket to Riden, Carcassonen ja TMNT arcade-pelin myötä.

Mitä helvettiä!

Syy miksi meidän piti päästä viimeistään kello kahdeksitoista paikan päälle oli tietenkin Petri Hiltusen jatko-osa viime vuoden erinomaiselle Voi Jeesus Kristus! -esitelmälle. Tällä kertaa Hiltusen humoristisen mutta terävän tarkastelun kohteena oli spesifisesti kristittyjen itsensä tekemät populaarikulttuurilliset tuotokset, sekä näiden usein hutera teologinen tarkkuus ja muuten yleinen järjettömyys.

Petri esittelee kristillistä pop-musiikkia

Esitelmä alkoi sopivasti Mooseksella, joka ilmeisesti on kaikista filmatuin Raamatun hahmo. Hiltunen toi hauskasti esille kuinka kaikki filmatisoinnit jättävät Mooseksen elämästä kuvaamatta ne moraalisesti kyseenalaisimmat kohdat. Kuten vaikkapa sen missä Mooses käskee israelin kansaa murhaamaan kaikki hänet aiemmin pelastaneen kansan (johon hänen vaimonsa myös kuului) miehet sekä naiset jotka eivät olleet neitsyitä.

Mooseksen kuuluisan kiitollisuuden jälkeen käsiteltiin kristillisiä supersankareita, kristillistä musiikkia, tempauksen jälkeen sijoittuvia elokuvia ja pelejä sekä nähtiin vielä muutama pätkä ö-luokan kristityistä elokuvista.

Kristillinen Power Rangers.

Esitelmä loppui juuri sopivalla tavalla, eli viimeisenä nähtiin karaoke-video kreationistisesta "I don't believe in evolution" kappaleesta. Se tiivistää sopivasti kaiken sen mikä on vialla varsinkin yhdysvaltalaisessa kristillisessä oikeistossa.


Kokonaisuudessaan esitelmä oli jälleen erittäin hyvä mutta sanoisin että viime vuoden Voi Jeesus Kristus! oli silti ehkä hitusen parempi. Se oli hieman koherentimpi kokonaisuus ja näytetyt videot olivat vielä viihdyttävämpiä. Yhteisenä kokonaisuutena esitettynä nämä olisivat kyllä sellaista timangia ettei paremmalla väliä.

Itse ehkä olisin ainoastaan kaivannut vielä enemmän häröjen kristillisen rapture/tempaus-materiaalin käsittelyä. Elokuvista kuten vaikkapa The Omega Code tai Six: The Mark Unleashed (jossa mukana Jeffrey Dean Morgan!) olisi ollut todella kiva kuulla jotain. Olen perverssillä tavalla äärimmäisen kiinnostunut tuon tyyppisistä leffoista mutta myönnän etten tiedä kestäisinkö katsoa niitä itse kokonaan.

Stephen Baldwin! Casper van Diem! Varmasti parhaita elokuvia IKINÄ!

 Nyt vain sitä kristillis-teemaista Petrifestiä odotellessa!

---

Likable characters in SF
 
Vielä tähänkään päivään mennessä Finnconin sivuilta ei löydy tämän ohjelman ohjelmakuvausta, joten emme tiedä, mikä paneelin punainen lanka olisi ollut. Paneeliin oli kuitenkin merkitty niin mielenkiintoiset osallistujat (Rjurik Davidson, Jukka Halme, Hannu Rajaniemi, Cheryl Morgan) että uskaltauduimme seuraamaan ohjelmaa.

Ikävä kyllä paneelilla ei ollut ilmeisesti etukäteen sovittua vetäjää, joten se tuntui aika hajanaiselta kokonaisuudessaan. Rjurik Davidson otti urheasti paneelinvetäjän haasteen vastaan, mutta hän oli selvästi valmistautunut paneelin rivijäseneksi. Joidenkin lukijoiden mielestä hänen romaanissaan Unwrapped Sky oli ollut epäpidettäviä hahmoja ja hän oli jäänyt pohtimaan tätä seikkaa.


Panelistien mielestä mielenkiintoinen hahmo on yleisesti parempi asia kuin pidettävä hahmo ja pidettävyys tarkoittaa yleensä samaistuttavaa hahmoa. Heidän mielestään lukija haluaa kokea omien toiveidensa toteutuvan hahmon kautta. Cheryl Morgan oli voimakkaasti sitä mieltä, että jos lukija etsii vain samaistuttavaa hahmoa, hän jää paitsi paljosta. On hyödyllistä nähdä maailma myös niiden henkilöiden silmien läpi, joiden maailma on erilainen kuin sinun. Esimerkkinä käytettiin myös M. John Harrisonia, joka ei kirjoita pidettäviä hahmoja mutta on silti loistava kirjailija.

Hannu Rajaniemi tunnusti, että hän ei hahmona pidä Harry Potterista, sillä Harry tuntuu vain ajautuvan eri tilanteisiin ilman omaa toimijuutta. Rajaniemen mielestä hyvän hahmon rakennusalustana toimii se, että hahmo on tekemässään asiassa ”best damn in the world”. Tämä näkemys sai tosin yleisöstä kritiikkiä, kun jonkun mielestä se nimenomaan tekee hahmosta tylsän.

Pidettävänä hahmona paneelissa mainittiin Muumipappa ja keskustelussa oltiin myös sitä mieltä, että kaupunkikin voi olla henkilöhahmo.

The likable panelists

Itse huomasin olevani eri mieltä panelistien kanssa siitä, mitä pidettävällä hahmolla tarkoitetaan. Sain sen käsityksen, että panelistien mielestä pidettävällä hahmolla tarkoitetaan miellyttävää hahmoa, johon lukijan on helppo projisoida itsensä ja elää hahmon kautta. Tällaisia hahmoja kaipaavia ei myöskään tunnuttu ymmärrettävän. Vastakohdaksi tälle ns. Mary Sue-hahmolle annettiin mielenkiintoinen, jopa ehkä viallinen hahmo, jonka kautta lukija voisi kokea jollain lailla vierautta.

Minulle pidettävä hahmo tarkoittaa monipuolista hahmoa. Kiinnostavuus ja viallisuus eivät sulje pois miellyttävyyttä tai toisinpäin. Mutta jos hahmosta ei löydy yhtäkään ominaisuutta, joka kompensoisi hahmon vikoja, niin en jaksa kiinnostua siitä. Olen samaa mieltä kyllä siinä suhteessa, että lukijana on hyödyllistä pohtia ja kokea muitakin kuin vain omia arvoja ja näkökulmia. En silti osaa nähdä huonona sitäkään, jos lukija kaipaa hahmoista pidettävyyttä. Kirjojen lukeminen on kuitenkin isolle osalle lukijoista sekä viihdettä että eskapismia.

Paneeli onnistui hyvin siinä, että se jätti pohtimaan omaa suhtautumista fiktiivisiin hahmoihin. Olisin kuitenkin kaivannut tiukempaa moderointia ja hieman monipuolisempia näkökantoja aiheeseen.

---

Täyttä paskaa vai hyvää shittiä - Prometheus ja Star Trek Into Darkness 

Koska en päässyt vuonna 2010 pidettyyn edelliseen Täyttä paskaa vai hyvää shittiä-ohjelmaan niin asia oli syytä oikaista tänä vuonna. Suuntasimmekin siis edellisestä hieman potentiaalistaan jääneestä paneelista katsomaan pysyisikö keskustelu täällä paremmin hallinnassa.

Ohjelman ideana oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että panelistit argumentoivat kukin sen puolesta oli käsiteltävä elokuva täyttä paskaa vai niin sanotusti hyvää shittiä. Lopuksi yleisö sai äänestää kumpi mielipide oli Ainoa Oikea Virallinen Totuus [Tm].

Tiina Raevaaran puolustuspuheenvuoro Prometheukselle

Paneelin vetäjänä toimi Markku Lappalainen ja panelisteina elokuvakriitikko Marko Ahonen, ihqu Petri Hiltunen, riviscifisti Veikko Laeslehto ja kirjailija Tiina Raevaara. Minusta paneelin kokoonpano toimi hyvin ja kaikki pääsivät argumentoimaan oman näkökantansa puolesta. Myös paneelin vetäjä osallistui keskusteluun ja minusta ohjasi keskustelua hyvin.

Ensimmäisenä käsittelyyn joutui Ridley Scottin vuonna 2012 ilmestynyt vähän-niinkuin-melkein esi-osa Alienille eli Prometheus. Elokuvaa puolustivat Markku Lappalainen ja Tiina Raevaara, vedoten muun muassa poistetuissa kohtauksissa selitettyihin asioihin ja siihen ettei elokuvaa saa liikaa tulkita löyhästä yhteydestään Alieniin.

Kätevä med pod joka ei esimerkiksi tunnista naista...

Muut panelistit taas ansaitusti kritisoivat Prometheusta sen täysin pölvästimäisestä juonesta ja aivan päättömän tyhmistä henkilöhahmoista. Visuaalinen ulkoasu ja tekninen toteustus sai kiitosta kaikilta mutta juonen tyhmyydet ja muut seikat kuitenkin painoivat kriitikoilla elokuvan selvästi täyden paskan puolelle.

Itse jo valmiiksi kuuluin tähän jälkimmäiseen joukkoon joiden mielestä elokuva joistain hyvistä puolista huolimatta lopulta kaatuu tyhmien hahmojen ja ääliöjuonen mukana. Väittelyn lopuksi järjestetty yleisöäänestys oli myös vahvasti tätä mieltä.




Koska paneeli käytti lähes puoli tuntia ohjelma-ajasta Prometheuksen ansaittuun dekonstruktioon, jäi Star Trek Into Darknesille aikaa vain reilu vartti. Se kuitenkin riitti ihan hyvin sillä oikeastaan kukaan panelisteista ei ollutkaan sitä mieltä että Star Trek Into Darkness olisi täyttä paskaa. Tällä kertaa Markku Lappalainen esitti että elokuva on muuten ihan hyvä paitsi Star Trek elokuvana, että se ei tavoita aiempien elokuvien tai sarjojen filosofiaa tai ajatusta tarpeeksi hyvin.

Turhaa fan serviceä?

Tällä kertaa myös Petri Hiltunen sekä Marko Ahonen, Tiina Raevaaran ohella olivat elokuvaa "puolustavalla" kannalla. Isoimman kritiikin ollessa elokuvan vahvat viittaukset terrorismin vastaiseen sotaan ja nykyajan politiikkaan, he puolustivat että myös alkuperäinen Star Trek käsitteli ajankohtaisia poliittisia allegorioita. Muutenkin he olivat vahvasti sitä mieltä, että elokuvassa oli tarpeeksi Trek-henkeä.

Tämän kanssa yleisö oli äänestäessään huomattavasti enemmän jakautunut, monet äänestivät sitä täydeksi paskaksi mutta lopulta kuitenkin enemmistö oli sitä mieltä että hyvää shittiä oli. Markku Lappalainen teki tosin vielä lopuksi ovelan ylimääräisen kysymyksen - oliko kyseessä hyvä Trek-elokuva? Aika moni yleisöstä joka äänesti hyvän shitin puolesta taas oli sitä mieltä että ei.




Uskon kyllä että iso osa yleisöstä ei kummankaan elokuvan kohdalla varsinaisesti äänestänyt panelistien argumenttien vaan omien mielipiteidensä mukaan, vaikka näin periaatteessa kuului tehdä. Minusta varsinkin Prometheuksen kohdalla poistettuihin kohtauksiin sekä muuhun elokuvan ulkopuolisiin haastatteluihin yms. seikkoihin vetoaminen sitä puolustaessa ei ollut perusteltua ja siksi niitä minusta ei voi ottaa huomioon.

Kyseessä oli kyllä kokonaisuudessaan todella viihdyttävä ohjelmanumero jossa oli ihan hyviä pointteja molemmista elokuvista mitä kaikkia itse ei edes välttämättä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, joten vaikka oma mielipide ei ehkä muuttunutkaan niin ymmärrän ehkä paremmin ihmisiä jotka pitävät tai eivät pidä kyseisistä elokuvista.

Ainoa asia paneelissa joka oikeastaan hämäsi oli fridge logic-käsitteen väärinkäyttö. Paneelissa Markku Lappalainen käytti termiä varsinkin Prometheuksen kohdalla kuvaamaan sitä kuinka myöhemmin voi jääkaapilla tajuta miten jokin asia käykin järkeen ja onkin  lopulta ihan looginen.

Tyhmä alien on tyhmä

Todellisuudessa termi on juurikin päinvastainen, se tarkoittaa sitä että jääkaapille elokuvan loputtua mennessä tajuat että "Hetkinen, jos se luolamaalaus on varoitus niin miksi HELVETISSÄ se hahmo osoittaa sormella juuri sinne suuntaan? Kuka varoittaa sillain? Hei, älkää menkö tänne. Juuri tänne näin ei kantsi mennä."

---

Tauko
 
Tässä vaiheessa olisi ollut parikin kiinnostavaa ohjelmaa avaruusscifin tulevaisuudesta sekä Venäläisistä scifisarjoista ja -leffoista. Jossain vaiheessa päivää on kuitenkin hyvä pitää taukoa ja kiertää myyntipöytiä, joten ratkaisimme ongelman pitämällä tauon tässä välissä.

Megahieno Cylon partioimassa alakerran myyjiä

Scifikirppikseltä tarttui mukaan Johanna Sinisalon Sankarit, Hal Duncanin Ink (vaikkei meillä ole vielä Vellumiakaan), yksi vanha Tähtivaltaja (koska siinä oli juttu Xenasta) sekä Ex Machina, the first hundred days-sarjakuva.

Rosebudin pöydästä löytyi kasa Petri Hiltusen sarjakuva-albumeita sekä Airship Shape & Bristol Fashion – steampunk novellikokoelma. Finnconin omasta myyntipöydästä piti vielä napata Rjurik Davidsonin Unwrapped Sky sekä päheä termosmuki. Itselläni oli ostoslistalla alun perin vain Uwrapped Sky, koska se alkoi kutkuttaa jo viime vuoden puolella Lokaconissa. Onneksi säästimme majoituskuluissa, niin oli varaa ostaa kirjoja!

Bimbopaneeli

Iines asettaa heti alkuun riman korkealle.

Yksi aikakauden loppu tässä Finnconissa oli vihoviimeinen bimbopaneeli. Ihan kaikissa bimboiluissa en ole vuosien varrella ehtinyt käymään, mutta kuitenkin suurimmassa osassa. Bimboja tuntemattomille lukijoille voimme kertoa, että kokonaan naisista koostuvan paneelin tarkoitus on kommentoida humoristisesti (lue:kaksimielisesti) erinäisiä spefiin liittyviä internet-ilmiöitä, jotka yleensä pyörivät sukupuoliasioiden ympärillä. Olipas kuivasti sanottu! Oikeasti yleisö nauraa aina pissat housuissa.  

Tuttuun tapaan 45 minuuttia vierähti tuijotellessa erinäisiä haaruksia ja ulokkeita. Ohjelmassa vedettiin yhteen edellisten vuosien aiheita ja näytettiin panelistien lempparipätkiä. Lemppareissa tuli ainakin esille Aragorn kommer, hieman erilainen ja hypnoottinen Batsignal sekä rinnoillaan kahleet rikkova Elvira. Voitokkaan paluun teki myös Kirkin kivipenis, nyt ihan animoituna! Se kyllä taitaa olla ylivoimaisesti Bimbojen suosikki, niin monta kertaa se on nähty vuosien aikana. Alkuperäisestä Trekistä oli löytynyt myös hauska behind the scenes kohtaus, missä Uhura läimäyttää ohimennen Kirkiä pyllylle.

Traumatisoivampaa kamaa tarjoiltiinkin sitten Piranha 3DD-elokuvan pätkässä, jossa pariskunnan kiihkeä hetki muuttuukin verikekkeriksi piranhan hyökätessä pehmeästä pesästään miehen kalleuksien kimppuun. Järkyttynyt kissakuva kuvasti kyllä oikein hyvin kyseistä pätkää.

Ohjelman aikana yleisössä kiersi kysymyslaatikko, joka antoi tilaisuuden kysyä bimboilta ihan mitä tahansa. Kysymyksillä osallistui myös arvontaan, jossa kolme onnekasta sai bimbohenkisiä palkintoja. Kysymykset tosin tuottivat lähinnä pettymyksen panelistolle mutta löytyi sieltä yksi helmikin. Siinä kysyttiin, ketä fiktiivistä henkilöä panelistit panisivat mieluiten. Yksimielinen vastaus oli pienen pohdinnan jälkeen Data, sillä sehän on kuin jättikokoinen vibraattori!

Paneelin päätteeksi katsoimme The Hillywood Shown Doctor Who-parodian ja osa yleisöstä nousi tanssimaan Time Warp-kappaleen Bimbojen yllytyksestä. Siihen olikin hyvä lopettaa. Lonkeropiirakka kiittää bimboja vuosien traumoista ei kun siis nauruista!

---

Naamiaiset / Masquerade

Todella todella harmillisesti tänä vuonna Finnconin naamiaiset menivät useamman ohjelmanumeron kanssa päällekkäin. Itse olisin nimittäin mielläni myös nähnyt Discourses of Power: Comics and their Secret Agenda -esitelmän mutta naamiaiset tietenkin voittivat.

Cheryl oli myös pukeutunut juontoa varten

Jo perinteeksi muodustuneeseen tapaan Cheryl Morgan juonsi naamiaiset ja tänäkin vuonna mukana oli todella hienoja pukuja ja hauskoja pukuja. Suosikkia on vaikea valita sillä kaikki oli mainioita mutta jos nyt muutamia mainitsisi kuten vaikkapa jo aiemmin nähty Cylon, Hellboy, Lorne Angel-sarjasta, Emma Frost, Silent Hill hoitsu, Noituri-Geralt ja Hughette Hefner pupupoikineen.

Omalla kamerallani en ikävä kyllä kovin hyviä kuvia kisaajista saanut mutta asuja voi ja kannattaakin ihastella ainakin näissä paikoissa: Usvazine, Taikakirjaimet ja Wonder of Sense.

Toinen aivopieru ohjelmien päällekkäisyyksien lisäksi oli käynyt tuomarointiin varatun ajan kanssa, sitä ei nimittäin ollut tarpeeksi. Tai pikemminkin ei oltu huomioitu, että siinä menee hieman pidempään kuin 5-10 minuuttia varsinkin kun Finnconin perinteiden mukaan kaikki osallistujat palkitaan, joten pelkästään kunniakirjojen kirjoittamiseen menee tovi.

Juha Jyrkkään runonlausuntaa

Tästä johtuen tuomarien harkinta-ajaksi tarkoitetulle puoliajalle varattu ohjelma loppui aivan liian paljon etuajassa. Aluksi hevikannel-mies Juha Jyrkäs luki muutamia otteita Ouramoinen-runokokoelmastaan, mutta kovin pitkään siinä ei mennys. Onneksi Jukka Särkijärvi viihdytti yleisöä tanssi ja laulun voimin. Aivan kirjaimellisesti.

Pakko myöntää että kappale Norppa ja kultisti joka on sovitettu Junnu Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä sävelen päälle oli erinomainen cthulhu-versiointi. Sitä filkkiä jo voisi itsekin melkein laulaa.

Pupupojat tulkitsevat

Lopulta Jukan taakkaa tulivat keventämään Hughetten pupupojat lukemalla Shimo Suntilan raapaleita sekä myös prinsessa Vespa muutaman nuoremman apurin kanssa omalla hieman levottomalla tavallaan. Onneksi vespailua ei hirveän pitkään joutunut katsomaan vaan tuomaristo palasi voitokkaana palkintojen sekä kunniakirjojen kanssa.

Kun kaikki nokkelasti nimetyt kunniakirjat ja muut palkinnot saatu jaettua, oli viimeisenä vuorossa parhaan puvun palkinto. Sen sai ehkä ihan ansaitusti todella hieno ja yksityiskohtainen Geralt, johon oli nähty vaivaa todella paljon. Vaikka paras puku saakin yleensä oman erityismainintansa, niin minusta yksi Finnconin naamiaisten parhaista puolista on kyllä se, että kaikki palkitaan, varsinkin kun kyse ei todellakaan ole mistään hampaat irvessä-henkisestä kilpailusta.

---

Iltabileet

Lauantai-illan bileet olivat alakaupungilla, ravintola Mustassa Kynnyksessä. Ennen sitä piti harjoitella filkkejä sekä syödä hyvin Sohwissa. Tällä kertaa olimme niin nälkäisiä, että annoksista ei tullut otettua edes kuvia. Olosuhteiden pakosta jouduin vaihtamaan naamiaisasuuni vasta ravintolassa, joten onneksi siellä ei ollut ollenkaan sisäänpääsymaksua. Se oli toisaalta myös haittapuoli, sillä ravintola oli ainakin puolillaan ihan tavallista väkeä. Ei pääsymaksullisuus toki poista tavallisen väen läsnäoloa, mutta ehkä kuitenkin hieman vähentää.

Vaikka sisällä olisikin ollut ihan hyvin tilaa, oli ilmasto sen verran trooppinen, että lähes kaikki fandomin jäsenet olivat ahtautuneet terassille. Se teki sosialisoinnista vähintäänkin haastavaa tilan puutteen takia, mutta ihan hauskoja keskusteluja tuli siitä huolimatta käytyä. Muutama pakollinen ohjelmanumero järjestettiin sisätilojen lavalla ja sen edessä.  Finnconin novellikilpailun tulokset julkistettiin, Simo Shuntila ja Tuomas Saloranta antoivat esimakua seuraavan aamun bofferitaistelusta ja me Filkkifriikit tietenkin lauloimme kunniavieraille.

Filkkifriikit esiintyvät

Tällä kertaa laulut oli varattu ainoastaan virallisille kunniavieraille, joten epäviralliset kunniavieraat jäivät lauluitta. Elizabeth Bearin filkille oli valittu pohjaksi lastenlaulu "The Bear Went Over the Mountain" joka voi olla tutumpi myös "For He's a Jolly Good Fellow ”-kappaleen sävelmänä. Jukka Halmeen filkki oli sanoitettu Kalastaja-Eemelin valssiin ja Hannu Rajaniemelle omistettu laulu oli sanoitettu Lulu-kappaleen pohjalta. Sekä Elizabeth Bearin että Jukka Halmeen filkit oli sanoittanut Marianna ”Kisu” Leikomaa, Hannu Rajaniemen lauluun sanat oli tehnyt Liisa Rantalaiho.

Bearin ja Halmeen filkit käsittelivät kyseisiä henkilöitä, mutta Rajaniemen laulu kertoi hänen Kvanttivaras-kirjastaan. Se tuntui olevan yleisön ehdoton suosikki, sillä vaikka muutkin filkit saivat aikaan taputuksia ja naurunpyrskähdyksiä niin Kvanttivaras suorastaan villitsi yleisön. Se oli kyllä myös henkilökohtainen suosikkini, jossa yhdistyi tuttu ja menevä sävel ja siihen mainiosti sopivat sanat. Sävelen tuttuuden takia sitä oli myös mukavin laulaa, vaikka välillä meinasikin tulla lämpöhalvaus ja jännitysahdistus. Hannu Rajaniemikin selvästi arvosti, sillä lavalta poistuessamme hän halasi vuorotellen jokaista meistä!

Jyväskylä Nights

Bileet olisivat kestäneet virallisesti kolmeen asti yöllä, mutta me poistuimme paikalta jo hieman puolenyön jälkeen. Syynä tähän oli aikainen aamuherätys, sillä Grandpa Cthulhun piti olla pitämässä ohjelmaa aamukymmeneltä. Meidän täytyi myös kävellä majapaikkaamme, sillä Jyväskylän bussit olivat aivan riistohintaisia ja niiden yövuorojen vaihtoehdot eivät päätä huimanneet. Suosittelemme kyllä iltabileisiin osallistumista kaikille, sillä niissä pääsee osallisiksi hauskoista keskusteluista. Fandom-väki on ystävällistä ja helppoa juttuseuraa!

Lauantain raportteja muualla:

J.S Meresmaa

Cheryl Morgan

Maukasta minimibudjetilla

Lukuhoukka

Päiväunien salainen elämä 1, 2, 3

Kirjainunelmia

(yhdistelmäraportit linkkaamme sunnuntain yhteydessä)

Varmaan aiemmista tapahtumakertomuksista on voinut päätellä että emme ole erityisesti yhtään millään tasolla aamuihmisiä. Joten tietenkin se tarkoitti sitä, että oma ohjelmanumeroni oli heti sunnuntain ensimmäisiä ohjelmia kello kymmeneltä.

Enpä tosin itse ollut esittänyt mitään erityisiä toivomuksia esitysajan suhteen joten sinänsä ei minulla ole mitään varsinaista valittamisen aihetta. Varsinkin kun loppujen lopuksi itse herääminen sujui suhteellisen tuskattomasti.

Huomattavasti tuskallisempaa oli se että Jyväskylän julkinen liikenne ei oikeastaan kulkenut lainkaan Kuokkalasta keskustan suuntaan ennen kello kymmentä. Tämä tarkoitti sitä että jouduin kävelemään ja kantamaan kaikki ei-niin-kevyet kantamukseni Jyväskylän yliopistolle.

Ehdin kuitenkin jopa hieman etuajassa paikalle. Joten sain hyvin jätettyä ylimääräiset tavarat narikkaan ja pääsin rauhassa säätämään oman läppärin kanssa tekniikan toimimaan luentosalissa.

Judge Dredd - Propagandan mies

Omia esitelmiä on aina todella hankala arvioida millään objektiivisellä tasolla. Sanoisin että kokonaisuutena meni ihan kohtalaisesti. Olin Tampere Kupliin jälkeen palautteen perusteella hieman lisännyt juttua koskien sensuroituja Cursed Earth-tarinoita. Luin ne siksi uudestaan esitelmää varten toisin kuin muut käsitellyt sarjakuvat.


Sen vuoksi tuntui vähän siltä että se osa esitelmää ei mennytkään ihan niin hyvin kuin mitä Kupliissa mutta toisaalta sitten taas juuri nuo sensuroidut Dredd-sarjakuvat tuli käsiteltyä paremmin. Olisi pitänyt lukea kaikki kunnolla läpi mutta jäi muka ajan puutteen vuoksi tekemättä.

Tämä jäi hieman ärsyttämään itseäni mutta toivottavasti yleisö kuitenkin sai jotain irti. Ainakin väkeä oli yllättävän paljon paikalla aamuohjelmaksi. Osa kuitenkin jäi juttelemana aiheesta joten ei varmaan kaikki ainakaan kokeneet aikaansa hukkaan heitetyksi. Ehkä pitänee jossain vaiheessa pitää vielä uutta Dredd-settiä ja panostaa vieläkin enemmän.

Lisäinfoa Dredd-ohjelmassa nähdyistä sarjakuvista löytyy aiemmasta Lonkeropiirakan jutusta

---

Guest of Honour Speech - Hannu Rajaniemi

Hannu Rajaniemen kunniavieraspuhe jakaantui kolmeen osaan – puheeseen, novelliin ja yleisökysymyksiin. Puheessaan Rajaniemi hahmotteli Finnconin teemaa, mikro-ja makrokosmoksia, avaruuspuvun historian kautta. Puku on itsessään mikrokosmos, jonka avulla tutkitaan makrokosmosta ja scifi on kuin avaruuspuku, jolla tutkitaan tulevaisuutta. Tämä olikin ainut seuraamamme ohjelmanumero, joka otti eskplisiittisesti huomioon tämän vuoden teeman.

Buzz Aldrinin avaruuspuku

Rajaniemi kertoi miten tummaihoiset ompelijattaret ompelivat varhaisimmat avaruuspuvut käsin, kaikki parikymmentä kerrosta kangasta. He eivät myöskään saaneet käyttää apunaan nuppineuloja tai muita kiinnikkeitä, jotta pukuihin ei tulisi ylimääräisiä reikiä. Nykyään vanhoja avaruuspukuja säilytetään Smithsonian Institutessa erityisolosuhteissa, sillä ollessaan samassa tilassa ne hajoavat nopeammin erittämänsä suolahapon takia.

Puheensa jälkeen Rajaniemi luki yleisölle vielä julkaisemattoman novellinsa, joka perustui hänen juuri esittämiinsä faktoihin. Novelli oli kaunis ja koskettava ja siitä oli myös hauska bongailla juuri kerrottuja tiedonmurusia. Rajaniemellä oli selkeä ja ilmeikäs lukuääni ja englanninkielisestä tekstistä sai hyvin selvää. Hän myös käytti elekieltä lukiessaan, jota oli hauska seurata. Olen kyllä samaa mieltä erään ystäväni kanssa siitä, että mikään ei vedä vertoja sille, kun kirjailija lukee omaa tekstiään.


Novellin jälkeen oli vielä aikaa muutamille yleisökysymyksille, joissa käsiteltiin ainakin hänen kirjojensa suomenkielisiä käännöksiä sekä tulevia kirjallisia suunnitelmia. Rajaniemen seuraava romaani tulee käsittelemään 1800-luvun spiritualismia. Kaiken kaikkiaan tämä kunniavierasohjelma oli kyllä tämän vuoden parhaimmistoa!



Hulluja avaruuspoliisisarjakuvia

Kyseinen ohjelmanumero oli jatkoa parin vuoden takaiselle Tapio Ranta-Ahon ja Vesa Sisätön hulluille scifisarjakuville, josta pidimme valtavasti. Ihan sen kertaisiin hauskutuksiin tämän kerran sarjakuvat eivät päässeet, mutta saimme kuitenkin viihdyttävän katsauksen kolmeen eri 1950-1970 - lukujen sarjakuviin.

Hullut avaruuspoliisi expertit: Vesa Sisättö ja Tapio Ranta-aho

Kolmen sarjakuvan sankareina häärivät miehet nimeltä Ricky Speed, Rick Random sekä Kris Boyd. Ensimmäinen sankareista oli peräisin 1950-luvun Space Patrol -nimisen sarjan sarjakuvaversiosta, suomeksi nimellä Avaruuspartio.

Seurasimme hyvin tarkkaan erästä Ricky Speedin seikkailua Tapio Ranta-Ahon johdolla, jossa paettiin esimerkiksi tulevaisuuden vankileiriltä ja pahoilta kiinalaisilta. Kovin helppoa se tuntui olevan, sillä vankileiriä ympäröi vain piikkilanka-aita. Pidin kovasti sarjakuvan erikoisesta värimaailmasta. Sarjakuva on suurimmaksi osaksi mustavalkoinen, mutta avaruuspuvut, avaruusalukset ja muut isommat pinnat on värjätty kokonaan sivusta riippuen joko punaisella, vihreällä, sinisellä tai keltaisella.

Ricky Speedistä ei orjaa tehdä!

Vesa Sisättö kertoi tarkemmin avaruusetsivä Rick Randomista, jonka edesottamuksia esitettiin alunperin lehdessä Super Detective Library vuosina 1954-1959. Suomessa Rickin seikkailuja seurattiin Korkeajännityksen erikoisnumeroiden sivuilla suurinpiirtein samoihin aikoihin. Avaruusetsivän maailmaa hahmoteltiin erilaisten teemojen avulla ja saimmekin nähdä kuvallisia esimerkkejä teknologiasta, alieneista sekä arkkitehtuurista.

Mieleen jäivät erityisesti vieraiden planeettojen massiiviset rakennelmat jotka kuvastivat ihmiskasvoja tai ihmisvartaloita. Esimerkkitapauksena tarkastelimme vielä Siirtyvä Planeetta- seikkailua, jossa pahiksella on asenne kohdallaan: ”Ellen saa hallita avaruutta, tuhoan sen!”

Rick Randomin selväjärkiset planeetanryöstäjät

Kaksi edellistä sarjakuvaa veivät suurimman osan ohjelma-ajasta ja viimeiselle sankarille jäi vain vähän aikaan. Kyseessä oli Giornalino-lehdessä vuosina 1977-1983 esiintynyt Kris Boyd, jonka seikkauiuja Suomessa seurattiin Yliveto-lehdessä sekä Mustanaamiossa.

Mies muistutti kyllä hurjan paljon nuorta Harrison Fordia ja muutenkin esitellyissä ruuduissa oli epäilyttävän paljon Tähtien Sota-vaikutteita. Parhaimmat naurut irtosivat kyllä viimeisestä ruudusta, johon oli hyvä paikka lopettaa: ”Pahus! Robotteja! Äkkiä baariin!”

Oiva ohje tilanteeseen kuin tilanteeseen!

---

Women in publishing

Baarin sijaan suuntasimme kuitenkin katsomaan mielenkiintoiselta aiheelta vaikuttanutta paneelia Women in Publishing. Ja se kyllä kannatti sillä paneeli oli todella mielenkiintoinen. Aiheena oli siis se miten naisia kohdellaan kustannussmaailmassa ja tätä käsiteltiin varsinkin genre-kirjailijan näkökulmasta.

Paneelin vetäjänä toimi Cheryl Morgan joka toi esille brittiläistä näkökulmaa aiheeseen, amerikkalaisiesta kustannusmaailmasta kertoi kunniavieras Elizabeth Bear, Suomea edustivat kirjailijat Salla Simukka sekä Johanna Sinisalo ja latinalaista amerikkaa Tanya Tynjälä.

Oli erittäin mielenkiintoista mutta myös järkyttävää kuulla siitä kuinka epäreilusti kustannusmaailmassa kohdellaan naiskirjailijoita. Tuntui että lähes kaikkialla naiskirjailijat olivat lähtökohdallisesti huonommassa asemassa.

Panelistit: Elizabeth Bear, Tanya Tynjälä, Cheryl Morgan, Salla Simukka ja Johanna Sinisalo

Cheryl luetteli muunmuassa prosenttilukuja siitä kuinka paljon naiskirjailijoiden kirjoja arvosteltiin ja kuinka moni kirjakriitikoista oli nainen. Brittien kohdalla ne olivat hyvin miesvaltaisia (tyyliin yli 70 prosenttia) ja jenkeissäkin selvästi painottuneita mieskirjailijoita kohtaan. Ero maiden välillä on kuitenkin sen verran suuri että ilmeisesti useampikin brittiläinen kirjailija on löytänyt helpommin kustantajan jenkeistä.

Suomessa tilanne vaikuttaa olevan huomattavasti paremmin. Sekä Sinisalo että Simukka kertoivat kuinka täällä ainakin kirja-arvostelujen suhteen naiskirjailijoiden teokset saavat hyvin näkyvyyttä ja nämä pärjäävät todella hyvin myös usein kirjallisuuskilpailuissa. Yleisesti ottaen kuulosti että Suomessa naiskirjailijat eivät juurikaan kokeneet syrjintää eivätkä hirveästi edes lokerointia tiettyihin genreihin. 

Pahimmalta tilanne vaikutti olevan espanjankielisen kirjallisuuden piirissä. Tanya kertoi että hänen kirjojaan on esimerkiksi julkaistu YA-kirjaillisuutena koska se oli ainoa keino miten iso kustantaja suostui genre-kirjaillisuutta julkaisemaan.

Scully ei myöskään voi uskoa miten kehnosti asiat ovat

Myös ilmeisesti vain maagiseksi realismiksi luokiteltava genre-kirjallisuus otetaan missään mielessä vakavasti ja saa näkyvyyttä kustantajilta tai jopa kirjoittajilta. Nimittäin monet espanjankieliset naiskirjailijat kokevat ettei genre-kirjaillisuus ole heidän arvoistaan tai heille sopivaa joten he julkaisevat sen sijaan esimerkiksi runoja. Tämän lisäksi naiskirjailijoiden asema arvosteltujen kirjojen tai muun näkyvyyden kannalta oli vielä huonommalla tasolla kuin englanninkielisessä kirjallisuusmaailmassa.

Tuntui kuitenkin että panelistit olivat varovaisen optimistisia tulevaisuuden suhteen. Aika moni uskoi/toivoi että asian esilletuominen, siitä puhuminen ja ihmisten sivistäminen parantaisivat naiskirjailijoiden asemaa. Myös internet ja kirjabloggaajien vaikutus nähtiin positiivisena muutosvoimana. 



Kunniavierashaastattelu - Jukka Halme

Päätimme edellisen paneelin jälkeen tietenkin jäädä kuuntelemaan leppoisan herra Jukka Halmeen kunniavierashaastattelua. Haastattelijana toimi fandom-aktiivi Aleksi Kuutio joka hoiti hommansa kelvon rennosti, mitä nyt taustalla olevien kalvojen vaihtaminen sujui vähän sinnepäin.

Yes indeed!

Haastattelun aikana käytiin läpi hieman herra Halmeen fandom-historiaa, tämän toimittamia kirjoja sekä tietenkin mahtavaa elokuvauraa dosentti Arimo Kaskelottina. Halmeen yleisestä fandom-näkyvyydestä ja aktiivisuudesta huolimatta yleisössä oli henkilöitä jotka eivät hänestä olleet aiemmin kuulleet.

Siksikin oli kiva että Halme jutusteli normaalin joviaaliin tapaansa ja oli muutenkin hyvin avoin haastattelussaan. Halme kertoo todella hyvin lyhyitä hauskoja tarinoita ja niitä oli nytkin luvassa useita.

Aleksi Kuutio ja Jukka Halme

Olin jopa ihan positiivisesti yllättynyt kuinka avoimesti Halme halusi kertoa koettelemuksistaan ja kokemuksistaan mitä hänellä oli ollut sairastaessaan Non-Hodginin lymfoomaa. Hän keskusteli siitä yleisön ja Aleksi Kuution kanssa jonkin verran ennen varsinaisen haastattelun alkua mutta se aihe tuli myös esille itse haastattelussa.

Haastattelu huipentui kuitenkin kevyempiin tunnelmiin, nimittäin Halmeen ja Kuution tulkintaan Olavi Virran Hopeinen kuu-kappaleesta. Sain sen kyllä taltioitua jälkipolvia varten videolle mutta en sitä ilman edellämainittujen lupaa viitsi julkiseen jakeluun laittaa.

Halme ja Kuutio valmistautuvat tulkitsemaan Olavi Virtaa

Definitiivinen definitiivinen (K-18)

Tämäkin oli taas erään aikakauden loppu, nimittäin näillä näkymin viimeinen definitiivinen paneeli. En ole itse ikävä kyllä päässyt kaikkiin definitiivisiin mutta jokainen jonka olen nähnyt on ollut vähintäänkin mainioita. Tällä kertaa aiheena oli vanhempien paneelien käsittelemättä jääneet asiat tai aiheisiin tulleet uudet lisäykset.

Panelistit ja vanhojen definitiivisten paneelien aiheita

Paneelinvetäjänä toimi tuttuun tapaan Petri Hiltunen ja panelisteina olivat ensikertalainen Jukka Halme sekä vakiokasvot Vesa Sisättö ja Veikko Laeslehto. Tuntui että tällä kertaa äänessä oli normaaliakin enemmän Petri itse mutta itseäni se ei kyllä haitannut.

Tämä tosin taisi olla ensimmäinen definitiivinen minkä itse muistan nähneeni joka todallakin ansaitsi K-18 ikärajansa. Petri johdatti yleisön niin paljon hyvän maun rajan yli että sitä ei enää näkynyt edes kaukaisessa horisontissa. Useamman lapsuusmuistot onnistuttiin varmaan pilaamaan Transformers-pornolla, joka oli vielä suhteellisen hyvällä maulla tehtyä.

Itselläni do not want-asteikolla mentiin yli My Little Pony: Friendship is Magic-pornon kohdalla jota näkemättä olisin voinut ihan hyvin elää. Sen olemassaolo ei tullut yllätyksenä (koska internet) mutta tarvetta sen etsimiselle en ole erityisesti kokenut. Tämän jälkeen nähty hai-porno oli sitten oikeastaan jo ihan kesyä kamaa.


Hait olivat kyllä vahvasti esillä myös muutenkin. Hait olivat definitiivisten paneelien historiassa tärkeä aihe sillä ne olivat synnyttäneet koko konseptin sekä olleet aiheena ihka ensimmäisessä paneelissa. Paneeli myös loppui erittäin sopivasti haikuvastoa käyttävään musiikkivideoon kappaleelle "So Long, and Thanks For All The Fish".

---

Ending ceremonies

Lopettajaiset alkoivat Oscar-juhlista tutulla kunnianosoituksella vuoden aikana menehtyneitä vaikuttajia kohtaan. Näyttelijöiden ja ohjaajien sijasta näimme kuvia genrekirjailijoista, joista oli aika menneen vuoden aikana jättänyt. Itse olisin kyllä kaivannut taustalle jotain kaunista ja inspiroivaa instrumentaalimusiikkia, pelkkä hiljaisuus toi vähän liian hautajaismaisen tunnelman.

Innokas Kapteeni Amerikka sai ansaitus halli-cosplay palkinnon

Varsinaiset kiitokset toivatkin sitten tunnelmaan kaivattua keveyttä, kun Eemeli Aro käänsi Saija Kyllösen puheet englanniksi vaihtelevalla tarkkuudella konsekutiivisen tulkkauksen menetelmällä. Kaikki kunniavieraat, niin viralliset kuin epävirallisetkin, sanoivat omat kiitoksensa ja silmät kyllä kostuivat sekä Rjurik Davidsonin että Cheryl Morganin kiitosten aikana. Rjurik on asunut Jyväskylässä pari vuotta ja hän kertoi, että vasta Finnconissa hän tunsi olonsa kotoisaksi. Cheryl kertoi, että hän on tottunut siihen, että muissa coneissa hänen LGBT-paneeleitaan on seurannut vain kourallinen ihmisiä, mutta nyt sali oli ääriään myöten täynnä. En muista enää tarkalleen, mitä Cheryl sanoi, mutta hän oli hyvin otettu suomalaisten hyväksyvästä asenteesta ja se oli hyvin liikuttavaa.

Loppuseremoniassa myös ilmoitettiin virrallisesti, että ensi vuonna Finncon pitää taukoa ja sen paikalla nähdään kesäkuussa Maarianhaminassa Archipelacon. Archipelaconin järjestäjissä on mukana ihmisiä myös muista pohjoismaista (ja vähän muualtakin) ja myös minä sekä Grandpa Cthulhu olemme ohjelmatiimissä. Voimme siis suositella tapahtumaa täysin rinnoin, siitä tulee mahtavaa!

O HAI! HAV U HERDZ ARCHIPELACON?

Loppuseremonioiden jälkeen suuntasimme taas Sohwiin ja sieltä Deaddog-bileisiin, jossa viihdyimme melkein puolille öin saakka. Mielenkiintoisia keskusteluja käytiin, Archipelaconia juonittiin ja tarjolla oli muun muassa aivan järjettömän hyvää linssikeittoa. Toivottavasti saisin sen reseptin joltakulta...

Yhteenvetoa

Tämän vuoden con oli siis varsin maino! Ohjelmaa oli paljon ja se oli mielenkiintoista ja joskus piti tehdä tuskallisiakin valintoja yhtä hyvältä kuulostavien juttujen välkillä. Olisin ehkä kaivannut vähän enemmän teeman sekä 20. Finnconin näkymistä ohjelmassa, mutta oikein hyvää se oli näinkin. Ja ohjelmalehteen olisin minäkin ehdottomasti kaivannut ohjelmakuvauksia.

Jyväskylässä oli myös vaarallisia villieläimiä

Järjestelyt toimivat loistavasti eikä ainakaan minulle tullut vastaan mitään ongelmiakaan, ihan pientä tekniikkasäätöä lukuunottamatta, joka kuuluu oikeastaan asiaan :) Myös ensimmäistä kertaa käytössä ollut Liikunnanrakennus tuntui paikkana sopivan varsin hyvin Finnconin tarpeisiin ja myyntipöydät alakerrassa sekä salien lähettyvillä olivat mielestäni hyvin sijoilteltuja. Itselläni ei ollut ongelmaa saleissa kuumuuden takia, vaikka viuhkaa pitikin välillä ahkerasti käyttää. Päinvastoin, pääsalissa pitkiä aikoja istuessa tuli jopa ihan vilu.

Virallinen twitter oli tosin harmillisen hiljainen conin aikana, varsinkin kun ohjelmamuutoksia ja muuta tiedotettavaa olisi löytynyt. Siihen kyllä kannattaa nakittaa ihan oma vastuuhenkilö, jolla on conin aikana hyvin vähän muuta tehtävää.

Iso kiitos vielä järjestäjille, myyjille, vapaaehtoisille, ohjelmanpitäjille ja kunniavieraille, meillä oli tosi hauskaa!

Sunnuntain raportteja muualla:
Mifonkien matkassa
Surkkari.fi
Taikakirjaimet
Cheryl's Mewsings
Lukuhoukka
Päiväunien salattu maailma 1, 2

Yhteenvetoja muualla:
Routakoto

So it's less than a week to Loncon 3 - The 72nd World Science Fiction Convention aka Worldcon. It will be our first Worldcon and as our Finncon reports this year were in Finnish we thought about doing some blogging in English on the road.

It won't be our first convention outside Finland but the scale of other events we've been to pales in comparison to Worldcon. There's over 600 programme items over just five days plus art shows, film screenings and parties.

I have preliminarily marked down around 80 programme numbers, some of them overlapping of course, but all with generally interesting topics. It would seem that the preferred programme type at Worldcon is panels which can be a bit of a gamble. Hopefully the panels will be well moderated and the panelist actually have interesting and/or intelligent things to say about the topics.


At Loncon we will also help to promoting two projects, both of which we may have mentioned once or twice before. One of them is the insane (and awesome) Helsinki in 2017 Worldcon bid. We'll be at least at the Thursday night party helping out and probably wear "Ask me about Helsinki" ribbons throughout the con.

The other one is Archipelacon, the upcoming nordic science fiction and fantasy convention next summer. We also have a table in the fan village to promote the convention and are throwing a party on Sunday evening.


If you are at Loncon, come over and say hello. We'll sell you an Archipelacon membership and convince you to vote for Helsinki next year!

Zombifikaation Lasse heitti meille limerikkihaasteen, joka on lähtöisin Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista.

Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:

"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300-luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA"

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

Koska meidät haastanut henkilö on zombi-intoilija ja Lonkeropiirakka on viime aikoina ahminut Netflixistä Walking Deadin kausia, oli runon teema aika arvattava. Eipä sitä tosin muutenkaan päässä pyöri kuin scifi-idikset. Siispä meidän panostuksemme haasteeseen on seuraava:

Kuva: Openclipart

• Hehkuvaisen / Naisen Logiikkaa
• Raijan / Taikakirjaimet
• Elinan ja Jussin / Luova Luola
  

                                                                      Kansikuva kirjailijan blogista.


Amman Lukuhetki-blogi järjestää kirjaloggaajille jo kolmatta kertaa copycat-kisan, jossa on tarkoitus tehdä kopio jonkin kirjan kannesta. Vaikka Lonkeropiirakka ei olekaan puhdas kirjablogi, kirjoitamme kuitenkin välillä myös kirjoista ja kirjallisista asioista sen verran, että uskaltauduin osallistumaan haasteeseen. Mallina olen itse, kuvan on ottanut Grandpa Cthulhu ja itse olen tehnyt kuvankäsittelyn Gimp-ohjelmalla.

Tämän vuoden haasteen aiheena on rakas romaanihenkilö. Kopioitavan kirjan kannesta tai saatetekstistä siis pitää tulla ilmi, mikä henkilö on kyseessä ja kansikuvan pitää kuvata tai ilmentää henkilöä jollain tavoin. Itse valitsin rakkaaksi henkilöksi Ernest Clinen kirjoittaman Ready Player One-kirjan Art3miksen ja kopioitavaksi kanneksi valikoitui kirjan venäjänkielinen versio. Kansikuva on sikäli hassu, että se esittää kirjan päähenkilön, Waden , hyvin epärealistisessa valossa: nörttipojasta on tehty salskea toimintasankari, jolla on pistoolit kourassa. Kirjailijaa asia vain tosin huvittaa, sillä kannesta tulee hänelle mieleen 80-luvun halpojen toimintaelokuvien julisteet.

Itse tosiaan muutin kantta niin, että kuvassa onkin kirjan naispuolinen sankari, Art3mis, oikealta nimeltään Samantha. Ulkonäöllisesti hahmolla on rubensilainen vartalo, pitkät korpinmustat hiukset, kalpea iho ja punertava syntymämerkki, joka peittää puolet hänen kasvoistaan.

Virtuaalimaailmassa hahmolla ei ole syntymämerkkiä. Koska alkuperäisenkin kansikuvan päähenkilö on hieman paranneltu versio hahmosta, jätin syntymämerkin lisäämisen pois. Kuvankäsittelyllä tosin kasvojen reunoille tuli hieman punaisuutta, joten se saa luvan kelvata! Varastoista löytyi musta peruukki sekä airsoft-aseet, sekä vaatteet jotka ovat edes sinnepäin.

Hahmo on aivan mahtava nörttityttö, jonka mielelläni tuntisin ihan oikeassakin elämässä. Hahmo on itsenäinen, sanavalmis, älykäs ja päättäväinen. Hän ei välttämättä tarvitse miestä rinnalleen ja on aivan yhtä pätevä kuin kirjan päähenkilökin. Hahmossa on havaittavissa myös feministisiä ja hyväntekijän piirteitä: hän haluaa ratkaista maailman nälkäongelman ja pyörittää omalla nettitv-kanavallaan vain sarjoja, joissa naiset ovat päähenkilöitä.

And in English, briefly:

This is my entry to a Copycat-competition, run by a book blog called Amman Lukuhetki. In this competition, you are supposed to create a copy of a book cover and the theme this year is "a book character, that you love".  People can vote their favourite later on the blog or at Kuopio's public library, where an exhibition of the pictures will be held. The winner will get a book prize.

I chose Art3mis / Samantha, from Ready Player One by Ernest Cline. The cover is from a Russian version of the book, with weirdly buff version of the main character, Wade. I just switched Wade to Samantha.

Since the character in the cover is bit improved, I decided to leave out the birthmark of Samantha. As I did some photoshopping, my face ended up having some red at the sides, so that can represent the mark. I happened to own a black wig and couple of airsoft pistols and I just threw on some clothes that resembled the ones in the cover.

The character is an awesome geek girl, that I wouldn't mind knowing in the real life as well. She is independent, intelligent, decisive and quick-witted. She doesn't necessarily need a man by her side and she is as capable as the main character is. I can also see feminist and humanist sides to her: she wants to end the world hunger and on her webtv-channel she runs shows that feature female protagonists.

Kuva: Arktinen Banaani

Voitin pikkujoulujen lahjanryöstöleikissä itselleni Like Plastic -Muovautuva mieli pienoisromaanin. Tarinan on kirjoittanut itselleni entuudesta tuntematon Kevin Wignall, joka esiintyy kirjan kannessa vain nimimerkillä "K".
Lyhyeen tarinaan on yhdistetty mukaan myös sarjakuvaruutuja, jotka ovatkin jo paljon tutumman JP Ahosen käsialaa. Sivuja kirjasta löytyy yhteensä 120, mutta isohkon fontin ja sarjakuvasivujen viedessä osansa tilasta, on tarina itsessään novellipituinen.

Tarina alkaa siitä, kun kaksi japanilaista turistityttöä joutuvat pulaan Lontoossa. Pervo venäläinen yökerhon omistaja Alexei ryövää toiselta tytöistä jotain hyvin henkilökohtaista illan aikana, jotain mikä olisi hyvä saada oman mielenrauhan takia takaisin. Siispä tyttö soittaa paniikissa ultratyylikkäälle serkulleen Rokulle, joka yhtä tyylikkään vaimonsa kanssa lähtee Lontooseen selvittämään asiaa. Roku on Brett Plastic-nimisen sarjakuvan suuri fani ja hän päättääkin ottaa mallia sarjakuvan sankarin elkeistä. Kirjassa ovat omina lukuinaan pilkahdukset kyseisestä fiktiivisestä sarjakuvasta, jonka juonenkäänteet peilaavat tarinan tapahtumia.

Kirjan alku ei minua ihan vakuuttanut: kaikki hahmot ovat ökyrikkaita, pahikset ovat pääasiassa tosi pahoja, hyvikset tyylitietoisia, kaikki naiset kuvankauniita. Ja pääpahiksen pervoiluja kuvataan vähän liian tarkkaan ja liian usein, vaikka paljon jätetään myös lukijan mielikuvituksen varaan. Mutta pikkuhiljaa niin itse kirjan kuin sarjakuvankin tarina alkaa liukua absurdiin mustaan huumoriin ja loppupuolen toiminnallinen ilotulitus sai minut kyllä puolelleen. Plussaa kirja saa myös vahvoista naisista: niin Rokun vaimo Yuko, kuin Alexein sisar Anna ovat tärkeässä roolissa juonen kannalta. Kumpikaan ei jää neuvottomaksi seinäkukkaseksi, vaikka he omaavat myös stereotyyppisen naisellisia piirteitä ja kiinnostuksenkohteita.  

Parasta antia kirjassa silti ovat sarjakuvaosiot, joita myös alustetaan lyhyesti. Alustuksissa kerrotaan sarjakuvan kehityskaaresta, fanien reaktioista muutoksiin sekä huhuista, joita sarjan ympärillä liikkuu. Nämä taustoitukset toivat aivan omaa syvyttään osioihin ja tekivät sarjakuvasta aidonoloisen. Pidän kovasti JP Ahosen piirrostyylistä ja kirjan päättävät pahaenteiset sarjakuvaruudut ovat täydellinen lopetus kierolle pikku tarinalle. Olen kovasti ihastunut myös kirjan kansikuvaan sekä sen väritykseen. Suosittelen kyllä tutustumaan, jos sattuu pitämään mustasta huumorista, mutta ihan kaikkiin tämä ei varmaankaan uppoa.

Like Plastic on luettu myös blogeissa Nenä Kirjassa ja Kirjakko Ruispellossa.

Olen sikäli vähän outo, että tykkään vastata erilaisiin tutkimuskyselyihin. Tällä hetkellä on menossa tukku todella mielenkiintoisten tutkimusten kyselyvaiheita, joten jos joululomalla ei ole muuta tekemistä, niin niitä vain täyttelemään!

1. Hobittikysely

Kansainvälinen tutkimus siitä, miten eri ryhmät ja yhteisöt ovat ymmärtäneet ja arvioineet Hobitti-trilogiaa. Kysymyksiä myös yleisesti fantasiasta ja millaisia fanitoimintoja elokuvan katsomiseen liittyy. Turkimusryhmässä on tutkijoita 46 eri maasta ja tutkimuksen voi täyttää 35 eri kielellä. Suomi on mukana projektissa ja suomalaiset vastaukset käsitellään Jyväskylän yliopistossa. Kysymyksiä on 29 ja ne ovat sekä monivalintakysymyksiä että avoimia tekstikenttiä.

Vastausaika päättyy: Ei tiedossa, auki "useita kuukausia".
 Linkki:http://www.worldhobbitproject.org/fi/questionnaire/

 

2. Pelit ja tunteet

Turun ylliopiston pelitutkimusverkoston Up Your Gamen tutkimuskysely digitaalisten pelien miellyttävyydestä. Aika pitkä kolmivaiheinen kysely, jossa paljon monivalintoja. Ensimmäisessä osassa kysellään taustoja ja persoonallisuuspiirteitä, toisessa pelitottumuksia ja kolmannessa pelimieltymyksiä ja pelaamiseen liittyviä tunteita. Yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan kaksi uuden sukupolven pelikonsolia, voittaja saa valita Playsation 4:n, Xbox Onen ja WiiU:n väliltä. Mahdollisuus jatkohaastatteluun.

Vastausaika päättyy: Ei tiedossa.
Linkki:https://fi.surveymonkey.com/s/LVLBS6G

3. Free-to-Play-kysely

Tampereen yliopiston Free to Play-projekti haluaa tietää kyseisten pelien pelikokemuksista. Pitkähkö monivalintakysely. Yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan kolme uutta peliä ja kahdeksan elokuvalippua. Mahdollisuus jatkohaastatteluun.

Vastausaika päättyy: 31.12.2014
Linkki:https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin878960&SID=89928a21-73f5-4ec9-81dd-7b4cac7ed58b&dy=398859468

4. Nörttityttökysely

Turun yliopiston kansantieteeseen tekeillä oleva gradu nörttityttöjen maailmasta ja maailmankuvasta 2010-luvun Suomessa. Vain nörttitytöiksi ja nörttinaisiksi identifioituneille, eli miesten vastauksia ei oteta huomioon. Monivalintoja ja avoimia kenttiä, ei kovin pitkä. Yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 20 euron lahjakortti AlphaGeek-verkkokauppaan. Myöhemmin mahdollisuus teemakirjoituksiin.

Vastausaika päättyy: 18.1.2015
Linkki:https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin873511&SID=992975d1-010e-4934-9cc6-4d7f8e50627c&dy=1108850600

Kansi: Jani Laatikainen

Kirjailija: Anni Nupponen
Kustantaja: Vaskikirjat
Vuosi: 2013
Hankittu: Ostettu itse

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän kuin pidin. Olen lukenut Anni Nupposelta aiemmin kaksi novellia: Joka ratasta pyörittää ja Juuret. Pidin niistä molemmista aivan valtavasti. Pidän myös satujen uudelleentulkinnoista ja dekonstruktioista. Tässä tarinassa ei todellakaan ole satujen tyypillistä prinsessaa tai valtakuntaa. Harmaan sävyjä löytyy roppakaupalla eikä kaikki ole siltä miltä aluksi näyttää.

Näistä loistavista aineksista huolimatta lopullinen keitos ei vakuuttanut minua maullaan. Jos Putoavan tähden prinsessa olisi ollut novelli, olisin ehkä pitänyt siitä enemmän. Mielipide sisältää spoilereita, joten jos haluat yllättyä lukiessasi, kannattaa tekstini lukea vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Kirjan päähenkilö on Rhiandarin satuvaltakunnan kuningattaren kolmas tytär, Rhéta. Hän ei tule vanhemman sisarensa Rhodan kanssa ollenkaan toimeen ja kuningatar pelkää, että seuraavaksi kuningattareksi julistettu Rhoda suunnittelee jotain Rhétan pään menoksi. Asioita mutkistaa myös tähtienkatsojien havaitsema tähti, joka on putoamassa valtakuntaan taivaalta. Kukaan ei tiedä, miksi se putoaa ja mikä tarkoitus sillä tulee olemaan. Rhéta suljetaan kuningatarkaupungin tähtitorniin oman turvallisuutensa takia ja vaivutetaan satavuotiseen uneen, josta pelastaja hänet herättäisi.

Kun Rhéta sitten vihdoin herää, missään ei näy pelastajaa eikä ylipäätään ketään. Harhailtuaan aikansa hän päätyy mukaan Virtaajat-nimisen lahkon pyhiinvaellusmatkalle ja saa myös selville, että hänen tuntemansa valtakunta on muuttunut todenteolla. Kuningatarsuvun jäsenet ja heitä palvelevat maagit eli näkijät on syrjäytetty ja magia on kiellettyä. Tähden eli avaruuslaivan putoaminen on tuonut mukanaan uuden ajan ja uuden mahdin. Kapinamieli kuitenkin elää vielä vahvana joissakin valtakunnan jäsenissä. Rhétan herääminen sytyttää kapinanliekin roihuavaksi sodaksi ja Rhéta yrittää löytää omaa paikkaansa tässä uudessa maailmassa poliittisten juonittelujen keskellä.

Kuva: Tom Hall, cc by 2.0

Kirjan maailma on todella mielenkiintoinen, niin ennen kuin jälkeenkin tähden putoamisen. Ainakin kuningatarperhe tietää elävänsä satuvaltakunnassa, sillä prinsessoja lähetetään usein puolisoiksi muihin satuihin. Satuvaltakunnat myös muuttuvat ajan myötä, sillä vanhoissa saduissa on ollut olemassa lohikäärmeitä, joita ei enää ole. Olisin mielelläni lukenut lisääkin tästä aiheesta, mutta siihen viitattiin vain muutamaan otteeseen koko kirjassa.

Valtakunnassa käytössä oleva magia on myös kiinnostavaa. Näkijät pystyivät lumoamaan niin ihmisiä, eläimiä kuin esineitäkin ja palatsissa tuntui olevan paljon lumottuja leikkakaluja ja huoneita prinsessoille. Rhétan heräämisen jälkeisessä maailmassa harvat jäljelläolevat taikaesineet ovat vähäpätöisiä, eikä niitä osata enää käyttää. Näkijöitä ja ja kuningatarmielisiä vainotaan. Tarinan aikana Rhéta saa selville magian kammottavan alkulähteen, joka muistuttaa minusta hieman Dragon Age-pelien erästä magiatyyppiä.

Sukupuoliroolit ja seksuaalisuus ovat vahvasti läsnä kirjassa. Valtakunta on hyvin matriarkaalinen niin ennen heräämistä kuin jälkeenkin. Heräämisen jälkeen tosin miesten asema valtakunnassa on parantunut jonkin verran, mutta valtaapitävät edelleen naiset niin politiikassa kuin magiassakin. Lukijan omat oletukset hahmoista saavat huutia, kun hahmojen nimistä ei voi suoraan päätellä sukupuolta. Seksuaalisuus on hyvin vapautunutta, sillä rakastajaksi tai puolisoksi voi ottaa miehen tai naisen, omasta sukupuolesta huolimatta. Seksuaalisuutta ei ole politisoitu millään tavalla ja valtakunnan hahmot suhtautuvat siihen hyvin mutkattomasti.

Kuva: Joseph Dsilva,cc by-nc-na 2.0

Maailman mielenkiintoisuudesta huolimatta kirja kaatuu osaltani päähenkilön passiivisuuteen. Prologia lukuunottamatta kirjan tapahtumat nähdään Rhétan kautta, tietynlaisen ulkopuolisen silmin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Rhéta tuntuu vain ajautuvan tilanteesta ja ihmissuhteesta toiseen, ilman omaa aktiivisuutta. Toiset päättävät asioita hänen puolestaan ja hän vain mukautuu. Mikään ei tunnu miltään, ei edes rakkaus tai seksi. Vanhasta valtakunnasta tai tavoista hän ei osaa juuri kertoa, kun tyttösenä hän ei kiinnittänyt sellaisiin asioihin huomiota. Uudessa valtakunnassa hän on vain kuin virrassa ajalehtiva lastu tai toisten pelinappula.

Vaikka Rhétan passiivisuus saakin kirjassa tyydyttävän selityksen, se ei silti muuta asioita. Minä pidän aktiivisista ja toimeliaista päähenkilöistä enkä kestä Rhétan passiivisuutta. Asiaa ei myöskään auta se, että aika kuluu kirjassa pitkin harppauksin ja että Rhéta pysyy tai pidetään tarkoituksella pois muiden hahmojen toimesta tapahtumien keskipisteestä. Valtakunta ja muut ihmiset muuttuvat Rhétan ympärillä ajan kuluessa, mutta prinsessa ei itse ihmisenä juurikaan kasva tai kehity.

Itse koin myös loppuratkaisun antiklimaattisena, joka vei pohjaa koko tarinalta. Odotin kirjan nimen perusteella, että prinsessan kohtalo olisi jotenkin kietoutunut putoavaan tähteen, eli avaruuslaivaan. Jos kirjan lopussa Rhéta olisi kunnostanut avaruuslaivan ja lähtenyt sillä huut helkkariin, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Sen sijaan Rhétan tekemä valinta tuntui turhalta, ajattelemattomalta ja julmalta.

Kuten alussa sanoin, novellina olisin varmasti pitänyt tästä tarinasta paljon enemmän. Lyhyempi formaatti sallii mielestäni paremmin lukijoiden oletuksilla leikittelyn ja tarinankaaren erilaisuuden. Pitkää romaania Rhétan apaattisuus ei jaksa kannatella.

Muita ajatuksia kirjasta:

Morren maailma
Pähkinäkukkula
Sivukirjasto
Taikakirjaimet
Vinttikamarin ikkunasta
Sana ja ajatus

So this one will be in English again because that's the language we did this presentation thing at the åwesome convention Åcon. So this will be kind of a recap of the presentation but will also have some expanded thoughts and other stuff we just didn't have proper time to go through.

Because of the sheer amount of series covered we decided it would be best to cover the whole presentation in two separate posts.


This time our focus will be on genre-series that have premiered on the 2013-2014 television season. There will be a short non-spoilery description of the main plot or starting point of the series in question.

That will be followed up by some general information about it, mostly regarding how many episodes etc.

Then every series introduction will be wrapped with a short a pro/con-style lists of reasons to watch or reasons not to watch and our final thoughts/conclusion.

Those interested in hearing recommendations regarding newer series will be happy to hear that we are doing another What to Watch at next summer's Archipelacon-convention. So you can catch us there!

---

Reasons to watch:

• Maybe something to watch with your children... 
• ...but likely only if they're under 10-years old
• ... and are really into Greek mythology 
• ... and have already seen Xena and/or Hercules ten thousand times

• You have a compulsion to absolutely see everything having to do with Greek mythology or time travel 
• Although there is a lot of better stuff to see before this

 

Reasons not to watch:

• Horribly cheesy - and yet unentertaining - acting
• Clichéd storylines
• Hercules and Xena were better

In conclusion: 
Atlantis was visually rather good looking but everything else was just painful. Probably the intended audience is thought to be so young that all the poor slapstick humour and overacting won't bother them but we only managed to watch couple of episodes before quitting.

It just feels that there isn't anything more to say. It wasn't bad enough to be entertaining and not bad enough to even have strong feelings about. It was just so mediocre.
 

---

Reasons to watch: 
• Unpredictability 
• Slightly unconventional and isolated setting 
• Compares favourably to the excellent The Thing
• Scary horror/suspense elements
• Even if it might veers a bit too much from time to time to zombie-like territory
• Good writing with multiple interesting characters operating in a moral grey area
• Story that actually advances

 

Reasons not to watch:

• You don’t like series with horror elements 
• Smart people doing stupid things annoys you too much
• Though this isn't anything nearly as bad as in Prometheus
• Rather unnecessary romantic subplots 

In conclusion: 
Helix was one this television seasons pleasant surprises. It turned out to be quite good horror / suspense series with a scifi-twist. The whole season is set on the research station with season long storyline. The setting has some similarities to John Carpenter's The Thing but it is still written very well and works.

All in all the writing is good with characters having their own motivations and personal secrets. Some of the romantic relationships seem rather unnecessary and the science might veer rather strongly on the speculative side but those are minor grievances.

From us this gets a definitive recommendation! 

---

Reasons to watch: 
• Good chemistry between lead actors 
• Especially good performance from Michael Ealy
• Intresting near-future scifi ideas
• Setting and worldbuilding  
• Very 80's style vision of the future

 

Reasons not to watch:
• Fairly conventional cop show-structure 
• Uneven larger narrative 
• Way too many one shot episodes
• Unrealized potential 
• Especially after cancellation as many plot points are left open 

In conclusion: 
Almost Human was one our favourites and it was extremely disappointing that it was cancelled after one season. It had a very distinctive updated 80's-retro-scifi-bladerunner-esque general vibe that we enjoyed.

Karl Urban and Michael Ealy had a really good buddy-cop chemistry and there was genuine humour in their interactions. They got a decent amount of character development but also meant that other characters (especially the female leads) were left a bit thin.

Somewhat disappointing was also the overall focus on conventional one shot episode-structure with only few episodes dealing with the larger storyline, though even the single episodes did a lot of world building.   

Because many of the main plotlines were left open for future it's a little hard to unconditionally recommend the series. It still has a lot of good and funny moments so if you're not too bothered by that and the premise sounds interesting you should then absolutely check it out.

---

Reasons to watch: 
• You really like Touched by an Angel
• You really really like Kyle MacLachlan
• The acting is rather good
• Even if the characters are really really bland 
• Even though it was cancelled the main storyline apparently gets closure
• Can't confirm it thought because we just couldn't manage to watch the whole season 

Reasons not to watch: 
• Horrendously sappy/cheesy storylines
• Hence the reference to Touched by an Angel
• Yes, it is at least as sappy
• Just boring
•  No intresting characters or storylines

In conclusion: 
ATV-series made by Alfonso Cuarón who was behind both Children of Men and Gravity does sounds really good. Unfortunaly Believe is anything but.

Again we only managed to watch a couple of episodes because it turned out to be really painfully sappy. It was like every episode was A Very Special Episode, meant to teach everyone a certain lesson every week.

A positive note was that acting was good, even if the writing wasn't. They even managed to find a child actor who wasn't actually painful to watch. Well... actually was, but that wasn't because of bad acting just the horrible writing.

If you really like preachy series that take themselves way too seriously this might be one for you. And even though it was cancelled after one season they apparently managed to wrap up the main storyline so that's kinda a plus.

---

Reasons to watch:
•  Whedon!
• Return to form after somewhat disappointing Dollhouse
•  Marvel!  (Ties into larger MCU narrative)
•  Agent Coulson
• Because Clark Gregg is really likeable
•  Writing that builds on previous stuff
• Regarding both movies and previous episodes of the series
•  When it gets good – it gets really good! 
• The second season in particular has been pretty friggin' excellent

Reasons not to watch:
•  Takes a while to get going
• The first half of the first season is a slow starter but it gets a lot better on the latter half
•  More or less irritating characters that take a long time to develop
•  But they actually do develop and get really interesting storylines

In conclusion: 
Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. was not only a mouthful but also took a while to get going. The start is not exactly bad but feels that it plays it a bit safe with episodes that seem pretty self-contained. So it's very watchable but still kinda just okay.

Fortunately everything changes with the latter half of the first season (with stuff connected to the second Captain America movie) and even stuff seen on the previously self-contained episodes gets referenced.

It really is a great turnover. It turns so many things on their heads and puts new perspective on seemingly stiff or boring stuff that it is actually brilliant. Some of the actors actually turn out to be really good when beforehand they seemed kinda meh.

We being rather big fans of the Marvel movies this series has been a really good addition to the whole setup with a distinctive identity of its own but it's still kinda hard to know if anyone who hasn't enjoyed the films would like it as much.

That said, we will still definitely recommend it to everyone! Even if you haven't seen each and everyone of the Marvel films (like we have) it still works well on its own. The references kinda just supplementing the big screen stuff not absolutely requiring it.

And you really should watch it because the second season has been just great with the show having more freedom from the movie-side of the MCU regarding storylines. And actually introducing things that will definitely show up on the big screen.

Watch it!

---

Reasons to watch:
• Josh Holloway
• Kick-ass chicks
• Cool scifi idea
• Intresting side characters

 

Reasons not to watch:
• Horrible title sequence
• See for yourselves: https://www.youtube.com/watch?v=MHfXIFeAz3I
• Mainly one shot episodes
• Inevitable and obvious romantic pairing
• Mostly bland writing

In conclusion: 

Intelligence was a very uneven show. It has an interesting premise, a charismatic lead actor and strong female characters. But the overall writing is just uninspired.

The show doesn't actually seem to take enough advantage of its premise and most of the episodes are just so generic and bland. The overall sense of lazy writing isn't helped by the clichéd romantic tension between Gabriel and Riley - the female ex-Secret Service agent tasked to protect him.

Also the lack of any kind of larger narrative was in our opinion a minus. In a sense it was a bit refreshing that the mystery of Gabriel's wife was solved fairly quickly but there didn't seem to be anything significant to replace it with.

Even with all that said... there were enough entertaining elements that we watched the whole season and would have liked to see more. There was potential here and with the show cancelled it will all remain unrealized.

So maybe give it a watch if you're in the mood for very undemanding but kinda entertaining scifi-spy series.

---

Reasons to watch:
•  Surprising (people die a lot)
•  Female lead -  who is also smart and intelligent
• ...at least most of the time
•  Interesting setting and story (there’s even ”old” people!)
•  Nice looking set design and effects

Reasons not to watch:
•  Somewhat annoying characters
• But many of them die!
•  Teen drama/romance
•  Very CW casting with magical make up 

In conclusion: 
I can admit that I was very suspicious about The 100 beforehand. It sort of seemed to be just trying to ride on the current YA popularity wave. So imagine my surprise when the series actually turned out to be quite entertaining.

The premise does have a lot of common with other post-apocalyptic YA-fiction but it feels that it still has its own personality and they have done a decent amount of world building to flesh it out. The space station in particular has some interesting power-dynamics and actually has a good worn-out look.

The series revolves a lot around interpersonal drama so that might be a turn-off for some people but even though some of the characters are annoying they still kinda grow on you. But they actually do manage to kill of multiple characters, some of them quite unexpectedly.

The acting might not be the bestest ever but many of the actors do have actual chemistry and most of the time they do a decent enough of a job that it works.

There are multiple larger storylines continuing through-out the first season. Some of them more thematic - like the 100 trying to survive on the ground - and some following the events happening on the space station. It works most of the time well but the writing is somewhat uneven at times.

The second season has actually expanded the world quite a bit and has still been very entertaining, even if there still has been some stupid writing from time to time.

Adjust your expectations accordingly and you should give this series a chance. We still continue to watch and enjoy it so it gets a recommendation from us!

---

We are continuing from our previous post that covered about half of the series we discussed in our presentation in Åcon - so therefore this post will also be in English. This time we will go through the rest of our recommendations/warnings.



So the format will be exactly like it was one the first part. First short plot recap then general info followed by reasons you should or should not watch and finally our conclusive opinion.

But let's get the show on the road with this rather unique reinterpretation of a classic short story.

Reasons to watch:
• Story that actually advances
• Good scares
• Tom Mison as Ichabod Crane
• Good casting in side characters (John Noble!)
• He was even promoted to main cast for season two

Reasons not to watch:
• A bit too silly sometimes 
• The British are in league with demons during American independence war...
• Female lead is sometimes written/acted weirdly

In conclusion: 
So being fans of the Tim Burton film of the same name we weren't actually very convinced that this could be good. The premise of Ichabod Crane fighting the horseman in modern day Sleepy Hollow seemed just too silly and too thin to carry an entire series.

It turned out that we were partly right as the show is rather silly but actually in a very good way. It manages to ride the fine line of seriousness and ridiculousness rather well. Even if not always perfectly.

But the absolutely best thing about it is Tom Mison. He is just excellent as a fish out of water type Ichabod Crane. He is very likeable and makes his situation believable which helps tremendously with the premise.

There are also a lot of fairly nice jabs/comments at many current US political and cultural elements as Ichabod had personally known the Founding Fathers. But also vice versa as Ichabod's partner Abbie Mills has some rather poignant comments about slavery.

And even though the series is a bit silly it also has a good amount of actually scary/unnerving elements that balance it out. They also manage to move the plot forward quite a bit which is satisfying.

The main characters have a rather good chemistry even though Nicole Beharie from time to time either plays (or is directed/written to play) Abbie Mills a bit weirdly. Meaning that her reactions to unfolding events are somehow just slightly off/unnatural.

That is somewhat alleviated with well played other main characters and side characters. John Noble must get a separate shout-out because he is yet again (watch Fringe!) excellent.

Sleepy Hollow managed to very positively surprise us and it gets a very strong recommendation from us. Even if England siding with demons is so stupid it hurts... But kinda in a good way. It's scary, funny, a bit silly and well-acted weird series but that's why you should watch it!

---

Reasons to watch: 
• You accidentally become invested in the main romance
• You have 8 hours to waste and lots of booze
• You enjoy making fun of bad acting and /or horrible writing
• You want to see it because it is a Finnish fantasy-series

Reasons not to watch:
• Awkward/bad dialogue
• Everyone everywhere speaks Finnish – even in ancient Greece
• Wooden and stiff acting
• Incredibly stupid and unsufferable characters
• Writing occasionally so stupid it hurts your brain
• Very stupid plot ideas and poor execution of the few almost tolerable ones

In conclusion: 
I have seen a lot of crappy TV-shows through-out the years, lots of average anime and just absolutely horrendously boring stuff (like Believe). But I think Nymphs was the first show I actually hate-watched.

Most shows that aren't very good we just drop but Nymphs had us in some kind of hold. The acting is just all over the place, the dialogue is super awkward and unnatural sounding but somehow we just couldn't stop watching.

In the end we watched the whole first season in a couple of days, with alcohol of course. And with that kind of setup it was sort of fun, even if at the still quite painful to watch.

So, we absolutely cannot recommend this on its own merits but with good company and copious amounts of booze you might have fun. Here's hoping for season two!

---

• Reasons to watch:
•  Expands on the original premise pretty successfully
•  Main characters are more fleshed out
• Especially Richie is a more complex character than the crazy psychopath of the movie version
•  Slightly different take on Vampires

• Reasons not to watch:
•  You have seen the movie
• The series lacks the grindhouse feel of the original movie
•  Slow build up
• By expanding scenes from the original it can feel significantly slower
•  D.J. Cotrona is no George Clooney
• He's not a bad actor but there's a definitive difference in the charisma department

In conclusion: 
I was rather skeptical about a TV-series version of From Dusk till Dawn but because it was developed by the original director Robert Rodriguez we decided to give it a chance.

At the same time it was both very different and somewhat similar to the original film. The basic story was mostly the same but it was expanded a whole lot. That is required because the series has a runtime that is five times longer than the film.

Actually it new stuff is mostly pretty good. The main characters have more backstory and are much more fleshed out. Richie in particular has been written in a more sympathetic way, he's still pretty crazy but for reasons.

It does though mean that the story moves forward much more slowly than in the film and the twist with the vampires is given up in the first episode of the series. But then on the other hand that gives them a bit more chances to expand on their own unique vampire lore.

All roles have been recast from the original film and in case of Richie it works out better than the film because Zane Holtz is a better actor than Quentin Tarantino. D.J. Cotrona works well as Seth Gecko but doesn't really have that charisma that Clooney had in the film. Also Harvey Keitel had a bit more nuance as Jacob Fuller in the film than Robert Patrick does but he's still pretty good.

Korppisusi liked the series more than I did, even more than the movie. I did somewhat miss that B-movie grindhouse feel that the original film had. To me it had a bit more personality with its more worn out look and better casting in minor characters (Tom Savini! Danny Trejo!).

That been said - it was still worth a watch and we will definitely check out the second season. You should give it a chance if you like the movie or are interested in the premise.

---

• Reasons to watch:
• Flashy superhero action
• Complex baddies (Mark Pellegrino!)
• Plot moves forward

• Reasons not to watch:
• Characters often act very stupidly
• The CW casting (almost everyone young and beautiful)
• Teen drama
• Was cancelled so some storylines were left open

In conclusion:
Having never seen the original (or even the 90's remake) of the British original I can't say how good of an remake the new series was. But overall we were actually pleasantly surprised how watchable the show was and were kinda sad to see it not renewed for a second season.

It did have its fair share of problems, mostly the teen drama aspects of some of the storylines. The characters did have from time to time some major issues using their brains and the actors were probably partly (or maybe in some cases - mostly) cast because of their looks.

That been said, the acting wasn't actually painful to watch, it did its job most of the time and because there was chemistry between people, the drama was usually believable enough. It didn't win any awards but worked.

But it did have a number of good aspects that made watching it enjoyable. The action scenes were nicely choreographed and the effects and superpower stuff looked actually really good. Maybe not big movie quality but definitely better than in many other series.

The writing also did have its moments, Mark Pellegrino's character was really well written and a complex character. Overall the plot also did actually progress and the story moved forward. Unfortunately not all of the storylines were wrapped up in the season finale so with cancellation of the series they will be left open forever.  

But if you enjoy other superhero-type shows like The Arrow and The Flash you should definitely give this one a chance. It might surprise you too positively!

---

• Reasons to watch:
• Intresting premise
• Good acting
  
  Reasons not to watch:
• Extremely slow build up
• Too much focus on drama

In conclusion: 
We still haven't gotten around finishing the first season of Resurrection but because it did leave a rather positive impression on us we will watch more. Even though the premise is clearly rather speculative fictiony the series is written more as a serious drama with the fantastical elements being in the background and the human relationships and reactions at the forefront.

It might have been a disaster but fortunately it actually works. The actors do a damn fine job of portraying people faced with mysterious events that also have a rather large emotional impact. They deserve extra credit for finding again a child actor who isn't irritating and has good combination of appropriate creepiness and innocence.

Even though the premise and the name are very similar to the French television series Les Revenants (The Returned) the show isn't a remake or a reimagination for illiterate Americans. It's instead based on a novel by Jason Mott and because we haven't read it we can't comment on how accurate adaption it is. 

Those who are not turned off by a rather slow burning storytelling and are looking for a more serious and dramatic approach to their skiffy series should definitely give this one a chance. The first season is a measly eight episodes long so it's also a rather quick watch.

---

• Reasons to watch:
•  Interesting take on some of the characters (esp. Renfield)
•  Steampunk
•  Exquisite costume and set design
•  Lots of sexual tension and passion
•  Complex characters and motivations

• Reasons not to watch:
•  One zillionth Dracula adaptation
•  Focuses heavily on drama
•  Some of the characters (including Mina Murray) are too bland

In conclusion: 
Dracula has been done so many times that it's wonder that anyone bothers anymore. That been said this was still a pretty different version that any we have seen or read. It had a somewhat steampunk-vibe and Dracula was basically the hero (or antihero) of the show.

The basic premise was also quite weird. It had Dracula pretending to be an American industrialist and trying to bankrupt the Order of the Dragons by offering cheap wireless energy to undermine their oil and coal holdings. Though he ends up eating a few people on the way.

The extremely convoluted plan gets more sidetracked when Dracula runs into Mina Murray who seems to apparently be his deceased wife's reincarnation. He then decides to employ Mina's boyfriend Jonathan Harker to help him in his plans and to get closer to Mina. Which then unsurprisingly also generates a lot of drama between all of them.

The show had a lot of drama and was from time to time a bit too serious but it also had a good and interesting take on multiple familiar characters. Both Renfield and Van Helsing were very different from previous version. Renfield was a loyal friend and confidant of Dracula and actually helped him a lot. Van Helsing was also a reluctant ally of Dracula fighting together against the Order of the Dragon.

Even though Mina Murray was written as rather bland character, other female characters were more interesting. They had much stronger personalities and their storylines were more interesting.

Generally the show was well written with many characters having complex relationships and different motivations. And even though the show was on broadcast television (which has strict standards what you can show) there was a lot of sexual tension and situations.

The show also looked very good with excellent costume and set design. The visual effects and cinematography were also very good for a TV-show.

Jonathan Rhys Meyers wasn't probably the best Dracula ever. But had enough charisma and both sexiness and danger to portray a different, more modern, interpretation of the character.

The first season ends on a bit of a cliffhanger so we were disappointed that Dracula didn't get another season. We would have enjoyed watching more steampunky dramatic sexytimes in Victorian era London.

It's fairly entertaining and aesthetically pleasing with decent amount of sexiness. So if that description sounds interesting enough you should definitely give this bloodsucker a chance!  

---

Vuoden verran tätä on pykätty kasaan ja huomenna se alkaa - Archipelacon siis! Ahvenanmaalla neljä päivää ja yli sata tuntia ohjelmaa scifistä, fantasiasta ja kaikesta muusta kummasta. Minä ja Grandpa Cthulhu olemme mukana coniteassa, tarkemmin sanoen ohjelmatiimissä. Reippaina nuorina olemme myös itse nakittaneet itsemme ohjelmaan seuraavanlaisesti (keskimmäisessä vain GC puhumassa):

Mass Effect Discussion

Thursday- Time: 17–18

As our participants already know, the Mass Effect trilogy is the Most Important and Best Work of Science Fiction of the 21st century. Come join the discussion and learn why, and also who is that commander Shepard person and what is all this hubbub about the ending.

Sarjakuvien tv-sovitusten uusi aalto

Friday - Time: 17–19

Supersankarielokuvien ja The Walking Deadin suosion mukana kuolleista heräsi myös laajempi sarjakuvien televisioversioiden aalto. Onko kyse vain kyynisten televisiotuottajien sieluttomista rahastusyrityksistä vai löytyykö joukosta jotain katsomisen arvoista? Kuinka uskollisia uudet sarjat kuten Arrow, The Flash, Constantine tai Gotham ovat alkuperäisillesarjakuville? Entä miten mahdolliset muutokset ovat parantaneet tai pahentaneet sarjoja?

What to watch – 2015 edition

Saturday  - Time: 10–12

Our self-appointed experts give their opinions on new series from the 2014–2015 television season. So come hear our point of view and debate if series like The Flash, Constantine, The Strain, Forever or Penny Dreadful are worth watching!

Hortoilemme koko conin muutenkin siis paikan päällä, järjestäjiä kun olemme. Jänskättää!

 

Yeah, it's been a while without any updates. Not even in Finnish.

We do have our programme recap stuff and my Noff report underway but we had to do a quick update because Helsinki won today the bid to host the Worldcon in 2017!

Worldcon is the oldest, most prestigious science fiction happening on the planet with over 70 years worth of history. It also gives out the Hugo awards which are kinda the Oscars of genre-literature.

We might have been slightly excited by the news...



And by reaction of the news spreading in social media so was apparently the rest of the Finnish fandom. This is A Really Big Deal.

After losing the 2015 bid by a really small margin I think the fandom at large really got behind the bid with even bigger now or never attitude. And with the help of a huge amount of people managed to make it happen. For realsies. Which is still amazing!

Also I might have used great art done by Petri and Ninni for the bid in addition to my photoshop skillz to create Polar the Barbearian

Of course even we've done few things for the bid. I've been mostly sitting behind the bid table at various conventions and gushing about the bid to anyone who would listen. Korppisusi has done more by updating the bid twitter account with Helsinki related stuff from time to time.

Even dapperness doesn't stop Polar the Barbearian from crushing his enemies.

Maybe it was because of the small helping hand we gave to the bid but the absolutely crushing victory Helsinki won was that much sweeter. The other bids were good and did a good job but I really feel that all the hard work and labour that the bid committee and everyone in fandom put into this project makes it so that we earned it.

If the con committee does the Worldcon the more in the Finnish way of conrunning it will be one of the best (if not the best) Worldcons ever. An event for fans of all creed; be it scifi-romance or military science fiction or comics or movies or literature. It will be great!

And I hope we can be actually part of the Worldcon 75 organization as we might have some ideas on programme and that kind of stuff...

Again: THANK YOU CROM!

Info about the upcoming Worldcon 75 can be found here: www.worldcon.fi

There is an awesome companion cube plushie giveaway at somescoundrel.blogspot.com and you still have time to participate! The raffle ends on September 9th at 23:59 EEST (Eastern European Summer Time).

You can get extra raffle tickets by following the blog and advertising the giveaway. I am a huuuge Portal fan and I have always wanted a companion cube of my own, so wish me luck!

Kuva: Scoundrel

So it would seem that we haven't updated the site in quite a while. Sorry about that. Basically Tampere Kuplii comics festival and of course Finncon 2016 have taken up all our extra free time and energy.

But we really haven't stopped playing games or watching stuff, so we do have quite a few ideas and topics for posts and hopefully we might even get around writing about them now!

First thing we will try to get posted is a blog version of our Finncon 2016 presentation What to Watch 2016. You will have to settle to that as unfortunately neither it or our other program item Batman: Arkham series discussion was recorded unlike some other Finncon program items.


But on the other hand, we sorta ran out of time and had to skip a few tv-series and also quickly few recap others, so doing a blog post will give us an opportunity to cover those too and maybe expand on some stuff covered already in the presentation. Thought there's probably no need to expand on why Preacher is bad as that case is made quite clearly...

The Batman Arkham series program was a panel so we probably won't write specifically about it as really couldn't properly relay the opinions of our other panelists. Just finds us at a convention and we'll talk your ears off regarding them!

To keep you preoccupied until we get anything published, we have written some short reviews and game research news items for Playlab! Magazine ran by the University of Tampere so you might want to check them out (though most of them are in Finnish): Stuff written by Korppisusi  and stuff written by Grandpa Cthulhu

Kuva: Niina Tolonen

Lonkeropiirakka (tai oikeastaan siis Korppisusi) osallistuu taas kirjabloggaajien kesälukumaratooniin. Tällä kertaa kokeilen vain puolimaratonia, aiempina kertoina (löytyvät tunnisteen kautta) olen havainnut että nukkuminen vie niin ison siivun 24 tunnin maratoniajasta, että parempi vain suosiolla puolittaa se 12 tuntiin.

Koska Finncon oli viime viikonloppuna, nyt on perinteisesti hyvä aika lukea kunniavieraiden kirjoja! :) Noh, tänä vuonna sentään olin sentään lukenut jotain aiemmin kaikilta: lyhyempiä tekstejä sekä Cat Valentelta että Anne Leinoselta ja Thursday Next-sarjaa aika paljonkin Jasper Ffordelta.

Säännöt ovat samat vanhat eli:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton 


Kuvassa siis kirjat jotka olisi tarkoitus lukea, saa nähdä miten käy :) Tähän postaukseen tulee päivityksiä harvakseltaan tämän päivän aikana maratonin edistymisestä.

12.00 Maraton alkaa
15.32 Luettavana Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset. Olen vasta sivulla 148, joten tänään en todennäköisesti ehdi muihin kirjoihin ollenkaan. Olen hidas lukija ja kirja on paksu, mutta mielenkiintoinen. Tällä mennään :)
21.26 sivuja kertynyt 308 ja edelleen samaa kirjaa. Lukupaikka on vaihtunut omasta kodista muualle kissanvahdiksi.
23.45 Sain Routasisarukset luettua, yhteensä siis 398 sivua. Tähän on hyvä päättää tämänkertainen puolimaratoni!

Juuri avatun Suomen pelimuseon ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on muutaman päivän päästä käynnistyvä "Minun pelihistoriani". Näyttely kertoo eri ikäisten yliopisto-opiskelijoiden pelaajuudesta ja olen siinä Mikon kanssa mukana. Olemme myös muutamana päivänä eläviä museoesineitä ja meitä saa tulla silloin katsomaan ja jututtamaan! Olemme paikalla ainakin lauantaina 28.1, mutta varaamme vielä myös toisen päivän kalenterista tähän tarkoitukseen. Eläviä esineitä on paikalla aina kaksi kerrallaan ja meidän lisäksi mukana on pari muutakin scifi-fandomin jäsentä. Jokaisesta pelaajasta on esillä niin tekstiä, kuvaa kuin esineitäkin.

Näyttelyyn liittyvä kurssi oli varsin intensiivinen kokemus, jossa työstimme paljon esille tulevia tekstejä ja esineitä. Jaoimme keskenämme myös kipeitä muistoja ja kokemuksia pelaajuuteen liittyen sekä opimme toisistamme paljon. Kurssin luento-osuudessa kuulimme Tampereen yliopiston pelitutkijoiden pelihistorioita ja pääsimme sessioiden jälkeen reflektoimaan ja vertaamaan omien historioidemme samankaltaisuuksia ja eroja tutkijoiden kokemuksiin. Se oli aivan valtavan mielenkiintoista sekä lisäsi opiskelijoiden ja tutkijoiden välille yhteenkuuluvuuden tunnetta: meillä kaikilla on lapsesta asti ollut aivan erityinen suhde peleihin ja pelaamiseen.

Näyttely avautuu 10.1.2017, kestää 10.2.2017 asti ja siitä valmistetaan myös katalogina toimiva kirjajulkaisu. Virallinen tiedote: http://vapriikki.fi/pelimuseo/studio/ 
Tule katsomaan miten skeittilauta, ratsastuskypärä tai munakello liittyvät pelaamiseen!

Kyseessä ei nyt ihan ole joulukalenteri mutta koitetaan saada nyt vähän tälläistä helposti kirjoitettavaa vähän lyhyempää sisältöä tänne vielä tähän vuoden loppuun. Luvassa siis enimmäkseen Facebookissa levinnyt 31-osainen Sarjakuvahaaste!

Yritetään jopa tällä kertaa saada tämä tehtyä ihan loppuun saakka!

---

Osa 1: Viimeksi lukemasi sarjakuva

Sarjakuvahaaste jatkuu! Tämä kategoria aiheutti heti alkuun tiukan pohdinnan siitä, mitä kaikkea genreen voisi laskea ja lopulta tietenkin, että minkä ihmeen niistä kaikista vaihtoehdoista valitsisi.

Vaikka useat klassikot kuten Tintti tai Asterix olisivat olleet ihan päteviä valintoja, niin lopulta ei voinut kuin päätyä yhteen (tai siis kahteen) vaihtoehtoon.

Tämän osan myötä myös eräs sarjakuvantekijä tekee ensimmäisen mutta ei suinkaan ainoan esiintymisensä tällä listalla.

---

Osa 2: Paras seikkailusarjakuva

Tällä kertaa vuorossa on karmaisevaa kauhusarjakuvaa. Kyseistä genreä voisi pitää ehkä hieman haasteellisena sarjakuvalle. Toisin kuin kirjallisuudessa niin mukana on aina myös visuaalinen elementti eli lukija ei itse yksin joudu muodostamaan mielessään "silminkuvailemattomia kauhuja". Verrattuna taas elokuvaan, sarjakuvassa taas ei voida käyttää halpoja yllätyksiä pelottelussa tai rakentaa tunnelmaa musiikin avulla.

Oli sitten kyse groteskeista pelottavista hirviöistä tai eksistentiaalisesta kauhusta, niin hyvien tekijöiden käsistä molemmista on syntynyt onnistunutta kauhusarjakuvaa. Tässä tällä kertaa meidän valintamme.

---

Osa 3: Paras kauhusarjakuva

Taidesarjakuva on aika epämääräinen käsite. Ilmeisesti tarkoitus olisi valita sarjakuva, joka ei ole supersankari- tai strippisarjakuvaa. Mutta mehän tietenkin täällä Lonkeropiirakassa olemme vahvasti sitä mieltä, että kaikki sarjakuva on taidetta!

Todellisuudessa emme ehkä ole muutenkaan varsinaisesti taidesarjakuvan suurkuluttajia, joten hieman jouduimme miettimään sekä ehkä jopa venyttämään tulkintaa. Mutta tässä meidän valintamme!

---

Osa 4: Paras taidesarjakuva

From Hell ei ehkä ole tyypillisintä taidesarjakuvaa tai jonkun mielestä sitä lainkaan, mutta Alan Mooren ja Eddie Campbellin huolellisesti tutkittu, yksityiskohtainen ja hämärissä sfääreissä liikkuva sarjakuva sopii minusta määritelmään täydellisesti.

Sarjakuva perustuu Stephen Knightin aikoja sitten vääriksi todettuihin Viiltäjä-Jack teorioihin, jossa syynä murhiin on kuninkaallinen salaliitto, jonka tarkoituksena on tappaa kaikki jotka tietävät prinssi Albertin aviottomasta lapsesta. Alan Moore itsekin toteaa sarjakuvan kattavissa muistiinpanoissa, ettei pidä teoriaa totena mutta käyttää sitä perusteena kertomalleen tarinalle, koska sen avulla pystyy käsittelemään haluamiaan teemoja kuten metafysiikkaa, magiaa ja naisvihaa.


Sarjakuvan tarina alkaa prinssi Albertin ja karkkikaupan myyjän salasuhteella, jonka seurauksena syntyy avioton lapsi. Välttääkseen skandaalia kuningatar määrää kuninkaallisen lääkärin ja vapaamuurari William Gullin korjaamaan tilanteen. Tämä toimittaakin äidin lobotoitavaksi ja mielisairaalaan sekä lapsen adoptoitavaksi. Ikävä kyllä joukko prostituoituja tietää lapsesta ja kiristää prinssi Albertin ystävää, taitelija William Sickertia, maksamaan heille. Maksamisen sijaan kuningatar kutsuu jälleen apuun luottolääkärinsä, joka brutaalisti murhaa kaikki asiasta tietävät naiset, samalla itse ajautuen yhä syvemmälle omiin vapaamuurariuuteensa liittyviin mystisiin harhoisinsa.

Kyseessä ei siis suinkaan ole murhamysteeri, vaan lukijalle on alusta alkaen selvää mitkä motiivit tekijöillä ovat ja kuinka kaikki tapahtuu. Sarjakuvan yksi antoisimmista puolista on sen laajat muistiinpanot, joissa Alan Moore selittää käyttämiään tarinalisia valintoja sekä avaa sarjakuvaa varten tekemäänsä taustatutkimusta.


Eddie Campbellin piirrostyyli ei välttämättä lämmitä kaikkia. Itse kun luin sarjakuvan alunperin 1990-luvun loppupuolella, en ollut erityisen innostunut Campbellin hieman luonnosmaisesta tavasta piirtää ihmishahmot, mutta useamman lukemiskerran jälkeen olen alkanut arvostaa sitä yhä enemmän. Lopulta kuitenkin tyyli toimii sarjakuvassa erinomaisesti, sekä ympäristöt että hahmot ovat yksityiskohtaisia ja useat historialliset seikat ovat huolellisen tutkimustyön tulosta. Luonnosmainen tyyli todennäköisesti tekee sarjakuvan verisimmistä kohdista huomattavasti helpompia lukea, sillä tässäkin kohtaa Alan Mooren halu olla perinpohjainen ja todella yksityiskohtiin menevä tuovat kyseisten murhien brutaaliuuden todella uskottavasti esille.


From Hell on massiivinen lähes 600 sivun eepos joka voi tuntua pelottavalta, mutta tarina nappaa nopeasti mukaansa ja Alan Moore onnistuu punomaan kiehtovan sekä todella uniikin tarinan Viiltäjä-Jackin ympärille. Sarjakuva sisältää aiheestaan johtuen todella paljon naisiin kohdistuvaa graafista väkivaltaa, joten ei sovellu kaikille. Jos tuo ei kuitenkaan ole kynnyskysymys, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän teokseen.

---

Osa 4: Paras taidesarjakuva

En tiedä onko Helkavirsiä tekijöidensä mielestä taidesarjakuvaa, mutta tämän lukijan näkökulmasta se ainakin on!

Albumi on Petri Hiltusen kokoama, jossa kymmenen suomalaista sarjakuvataiteilijaa on tehnyt sarjakuvatarinoita Leinon Helkavirsiä -runoteoksista. Helkavirsiä ja Helkavirsiä II -teokset on julkaistu vuonna 1903 ja 1916 ja runot ovat Leinon itsekeksimiä myyttejä ja balladeja, jotka ovat saaneet vaikutteita muun muassa Kalevalasta.



Albumiin valittuja runoja on käsitelty hyvin eri tavoin: osa sarjakuvista on suoraa runojen kuvitusta, osa on tuotu nykypäivään. Piirrostyylit vaihtelevat myös paljon, jopa saman taiteilijan toimesta. Joissakin tarinoissa runoteksti kulkee mukana hyvinkin tarkasti puhekuplien ja tekstilaatikoiden avulla, toisissa kuvallinen ilmaisu ottaa etusijan.

Sarjakuvien lisäksi albumissa on alussa taustoitettu mainiosti Eino Leinon uraa sekä Helkavirsiä. Lopussa jokaisesta taiteilijasta on lyhyt kuvaus sekä muutama sana jokaiselta siitä, miksi he ovat valinneet kyseiset runot toteutettaviksi. Albumin päättää taustoitus sen synnystä. Nämä esittelytekstit tuovat vielä omanlaistaan henkilökohtaisuutta sarjakuviin. Omat suosikkini sarjakuvatarinoista ovat Petri Hiltusen Tumma sekä Lauri Pitkäsen Ukon lintu ja virvaliekki, mutta mieleen jäi vahvasti myös Katariina Katlan Kevät sen ahdistavuuden ja taiteilijan omakohtaisten traumojen käsittelyn takia.



En ole aikaisemmin lukenut Helkavirsiä ollenkaan, mutta tämä kokoelma sai minut kiinnostumaan niistä ja onneksi ne löytyvät helposti netistäkin. Kokonaisuutena albumi toimii loistavasti monella eri tavalla: se esittelee lukijalleen suomalaisia sarjakuvantekijöitä, erilaisia tyylejä piirtää ja värittää sarjakuvaa, Eino Leinon runoja sekä sitä, miten voimakkaasti kuva voi tukea tekstiä. Se avaa lukijalleen vahvasti sarjakuvan monipuolisuutta ja ilmaisuvoimaa. Mitäpä muuta sitä voisi taidesarjakuvalta toivoa?

Tekijät: Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen, Vesa Vitikainen.

Sarjakuvahaaste on seuraavanlainen:
1) Viimeksi lukemani sarjakuva
2) Paras seikkailusarjakuva
3) Paras kauhusarjakuva
4) Paras taidesarjakuva
5) Paras strippisarjakuva
6) Paras scifisarjakuva
7) Paras elämäkerrallinen sarjakuva
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä
13) Paras sarjis nuoruudesta
14) Paras sarjisleffa
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva
18) Viimeisin ostamani sarjakuva
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia
21) Paras sarjakuvapiirtäjä
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa
24) Aliarvostetuin sarjakuva
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan
27) Guilty pleasure -sarjis
28) Paras klassikkosarjis
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa
30) Parhaiten väritetty sarjakuva
31) Paras suomalainen sarjakuva